Mistä huomasit että kaikki ei ole ihan normaalisti? Millainen olo sulla oli?
- Mikään ei jaksanut kiinnostaa, väsytti kokoajan.. Silloinen poikaystäväni ehdotti, että lähtisin psykologin juttusille (lähinnä sen takia ettei minun tehnyt mieli seksiä). Itsetuhoisia ajatuksiakin on päässä aika usein.Töissäkään ei jaksanut käydä, nykyään perusarkikin tuottaa vaikeuksia kun ahdistaa ja väsyttää jatkuvasti.

Mitä teit, kun huomasit että sulla on paha olla? Oliko mitään mikä auttoi? Haitko apua keltään, puhuitko asiasta jollekulle?
- Lähdin psykologin juttusille. Alussa tuntui, että en minä mitään apua tarvitse/halua, tämä on vain joku ohimenevä vaihe. Lopulta kuitenkin varasin ajan. Siitä on kyllä ollut apua. Myös blogin kirjoittaminen on auttanut.

Tuliko masennus yhtäkkiä vai vähitellen? Osaatko sanoa jälkikäteen katsottuna mitään oireita tai merkkejä, mistä olisi voin huomata että kaikki ei ole ok?
-No mulla oli kai jo yläasteella pientä masennuksen poikasta, koska rupesin silloin jo viiltelemään. En kuitenkaan ollut silloin siitä huolissani. Pidin sitä normaalina. Nyt vahvemmin masennus iski sitten viime keväänä, tosin taisi olla jo ennen sitäkin jonkinasteista masennusta. Oireina lähinnä itkuisuus, seksuaalinen haluttomuus (oikeastaan sitä ollut aina, mutta yhteiskunnan paineiden takia olen harrastanut seksiä, nyt sekin jäänyt, uskallan olla sen suhteen oma itseni), alakuloisuus, väsymys..

Onko tää eka kerta kun olet ollut masentunut? Onko sun perheessä ollut masennusta?
- No eka kerta kunnon masennusta kyllä, aiemmin ollut lievempää. Äidin puolella lievääkin lievempää masennusta, minuun sitten iskenyt kunnolla.. Diagnoosina keskivaikea masennus. Aiemmin keväällä sain lievä masennus-diagnoosin, muutaman psykologikäynnin jälkeen sitten tuon keskivaikea-diagnoosin.

Kuvaile masennusta omin sanoin, mitä silloin mietit, mitkä asiat pyöri päässä, mikä ei. Miltä huominen tuntui, mikä oli vaikeaa. Oliko mitään mikä olisi ollut mukavaa ja hyvää?
- Masentuneena tulee mietittyä kaikenlaista.. Erään biisin sanoja lainaten: "en mä jaksa elää, mut en halua kuolla." Pitää vain koittaa elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan. Juuri mikään ei tuntunut miltään, en enää edes nauttinut harrastuksistani joita ennen olin rakastunut. Koulu, työt ym. ei jaksanut enää kiinnostaa. Kaikki tuntui niin epätodelliselta ja ei-kiinnostavalta. Välillä sitä tuli (ja tulee edelleen joskus) mietittyä, että onko tässä elämässä mitään järkeä.

Huomasiko kukaan muu että sä voit huonosti, puuttuiko kukaan asiaan? Kerroitko vanhemmille tai ystäville ja jos, niin miten he suhtautuivat?
- Ystävät huomasivat, ja mielelläni heille asioista kerroinkin. Suurin osa suhtautui hyvin, varsinkin juuri nämä rakkaimmat ystävät. Koittivat tukea parhaansa mukaan. Äiti otti asian myös tosi hyvin. Isä sai siitäkin lisää aihetta ruveta utelemaan, mollaamaan, syyttämään, epäilemään ja muuta yhtä "mukavaa".

Onko mitään selkeää käännekohtaa milloin huomasit, että nyt tästä vois lähteä elämä taas parempaan suuntaan? Saitko lääkkeitä ja/tai terapiaa ja oliko niistä hyötyä?
- Käännekohta tapahtui, kun sain tietää että pääsin kouluun. Mutta ei sekään innostus jaksanut kestää kuin ensimmäisen koulupäivään, sitten olo taas paheni.. Lääkitys on, psykologillakin käyn aina silloin tällöin. Lääkitys auttoi ainakin alkuvaiheessa, nykyään tuntuu ettei niistäkään juuri apua ole..

Mitä neuvoisit masentuneelle nuorelle, mitä haluaisit sanoa hänelle, joka on yksin, ahdistunut eikä tiedä miten jaksaa huomiseen? Mitä haluaisit, että yhteiskunta tekisi, mikä auttaisi nuorta parhaiten? Voivatko ystävät tehdä jotain, jos huomaavat että toisella huono olla? Mitä he voivat tehdä?
- Yhteiskunnan täytyisi paremmin ottaa huomioon nuoret, ja miksei vanhemmatkin, mielenterveysongelmaiset. Suurta osaa pelottaa myöntää olevansa masentunut, koska ei aina tiedä, miten kukin/mikäkin asiaan reagoi.
- Ystävät ovat suuri apu, heille voi purkaa kaikki murheet ja huolet. Ystävät (ne aidot) yrittävät parhaansa mukaan tukea ja auttaa ja kuunnella. Aina hekään eivät osaa auttaa, mutta yrittävät.
- Tukea saa jos sitä uskaltaa hakea. Ystävien tuella on helpompi jaksaa huomiseen. Myös mielekäs tekeminen auttaa (vaikka sellaista tekemistä masentuneena saattaa olla hankala keksiä). Eläimet toimivat hyvänä terapiana aika usein :)
- Ystäväni sanoja lainaten: "Sulla on ihmisiä ympärillä, jotka välittää susta ja rakastaa sua. Sulle on tapahtunut paljon pahoja asioita, ja myös hyviä. Aurinko on noussut joka aamu. Se mikä erottaa sut heikoista, on se,  että sä elät. Et välttämättä täysiä, mut hengität. Nää ei oo välttämättä parhaita aikoja elämässäs, mutta nämäkin ajat siihen kuuluvat."