Tuli viime viikon keskiviikkona käytyä tutustumassa kahteen mahdolliseen kuntouttavan työtoiminnan työpaikkaan. Toinen oli kauppakeskus Valtarissa sijaitseva kahvila, ja toinen oli myös kahvila, Parikin toimipisteellä. Omalla tavallaan tuo Valtarissa sijaitseva kahvila kiinnosti enemmän, mutta se oli kamalan näkyvällä paikalla, ja minä kun en pahemmin tykkää olla esillä..

Annoin kierroksen päätteeksi ohjaajalleni erään papeinpalasen, johon olin kirjoittanut ajatuksiani. Hän luki sen, kun pääsi takaisin toimistolle. Soitti sitten minulle, ja kehoitti miettimään ja keskustelemaan psyk.polilla hoitajan kanssa, että olenkohan sittenkään vielä aivan työmarkkinakunnossa. Tavallaan olisi kiva lähteä kuntouttavaan työtoimintaan, mutta kun tuo nukkuminen --> jaksaminen on mitä on.. Onneksi torstaina psyk.polille, niin josko asioihin sitten saataisiin selvyyttä.