Erään postauksen (suvakki vs. rasisti) innoittamana päätin haastatella paria ulkomaalaistaustaista kaveriani ja kertoa asioista heidän näkökulmastaan. Haastateltavat pysyvät nimettöminä.


Minkä ikäinen olet?

L: 28-vuotias.

K: 20-vuotias, täytän pian 21.


Missä/miten asut?

L: Pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa.

K: Helsingissä vanhempien luona, ajatuksena muuttaa pian omilleen.


Millaiset sukujuuret sulla on?

L: Sukujuureni ovat hyvinkin kirjavat, sillä verestäni löytyy niin suomalaista kuin myöskin paria eri ulkomaalaistaustaista verta.

K: Omat sukujuureni ovat Belgian entisestä siirtomaasta, Kongosta kotoisin.


Kauan oot asunut Suomessa?

L: Koko ikäni, oon syntynyt Suomessa. Myös vanhempani ovat syntyneet täällä. 

K: Koko ikäni. Vanhemmat tulivat Suomeen -94 (alkuperäinen ajatus oli matkustaa isän veljen luo Lontooseen ja etsiä töitä sieltä, mutta eivät päässeet sinne, olen oikeastaan todella kiitollinen siitä). Minä synnyin sitten -95.


Ootko kohdannut rasismia? Jos oot, niin millaista/miltä taholta? Millaista se on ollut (sanallista, fyysistä tms)? Miltä se on tuntunut?

L: Rasismiin olen törmännyt jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa, sillä esimakua siitä sain jo päiväkoti-ikäisenä. Siitä asti olen törmännyt rasismiin aika ajoin, niin ammattikoulussa kuin työnhaussakin. Myös peruskouluajoilla kiusaaminen meni niinkin pahaksi, että kurkullani olivat teräaseet. Kiusaamisen syynä olivat etninen taustani sekä lihavuuteni. Se johti myöhemmin siihen, että minulle tuli pakkomiele laihduttamista kohtaan, joka ei suinkaan ollut kovinkaan tervettä, vaan johti syömishäiriöön. Tuo kaikki söi minua valtavasti henkisesti, kun kävin myös oman seksuaalisen identiteettini kanssa kamppailua. Tilanne ajautui lopulta siihen, että seisoin junaraiteilla odottamassa seuraavaa junaa joka ajaisi ylitseni ja pyyhkisi mitäänsanomattoman elämäni pois. 

K: Nuorena, ehkä noin 7-vuotiaana, muistan, kun jouduin monesti aina miettimään mitä sanon vanhemmille ihmisille, jos tulevat urputtamaan tai sanomaan jotain rasistista. Mulla oli tapana mennä äidin ja pikkusisaruksen kanssa stadiin viikonloppuisin, ja hyvin usein bussissa oli keski-ikäinen rouva, joka ei tykkää siitä, että maahanmuuttajanainen saa matkustaa ilman lippua. Äitini ei pystynyt kunnolla puolustamaan itseään, sillä hänen suomen kielensä ei ollut tarpeeksi hyvä. Tuollaisina hetkinä mietin aina että pitäisi avata suu, mutten tiennyt mitä sanoa. Olin myös järkyttynyt siitä, ettei kukaan muu kanssakulkija puuttunut asiaan. Vanhempana sitten olen saanut kuulla jonkin verran catcallingia, jolloin miehet ovat huutaneet englanniksi että annapas mustaa p*llua. Ja vielä keskustassa, jossa oli muita ihmisiä. Miesjoukko oli niin humalassa, etten pitänyt takaisinhuutelua järkevänä joten kävelin vain pois. Mielestäni tuokin on rasistista käyttäytymistä, jonkinlaista naisten eriarvoistamista. Huutelun takana taisi olla ajatus siitä, että olen "eksoottisen" näköinen, hyvin todennäköisesti en puhuisi suomea ja olisin tyhmä. Tietenkin jokainen musta nainen haluaa mahtavaa valkoista miestä. Kun täytin 18, kävin klubeilla jonkin verran ja pari kertaa tuli juuri näitä valkoisia vanhempia miehiä vastaan, jotka ajattelivat juuri noin. Monesti järkyttyivät kun puhuinkin suomea. (Hahah, voin vaan kuvitella ne ilmeet :D) Se on surullista, että nuori nainen on myös hyökännyt verbaalisesti mun kimppuun. Taisin olla 16 ja olin junassa menossa kaverilleni. Istuin nuoren heteropariskunnan vastapäätä ja tietenkin kun istuuduin, katsoin molempia nopeasti ja käänsin katseeni kohti ikkunaa, kuten kuka tahansa joka haluaa olla omissa oloissaan. No, kyseisen pariskunnan nainen ei ihan pitänyt ajatuksesta, että vilkaisin häntä ja hänen poikaystäväänsä, joten tietenkin hän teki siitä ison haloon. Hän sanoi poikaystävälleen, ettei ymmärrä miksi maahanmuuttajat tulevat suomeen ja varastavat työpaikat sekä toisten tyttöystävät ja poikaystävät. Koko sinä aikana hän ei katsonut minua, vaikka tuijotin häntä tyrmistyneenä. Ja hänen poikaystävänsä oli tukalassa tilanteessa eikä tiennyt mitä tekisi. En uskaltanut avata suutani, vaan poistuin paikalta harmistuneena. Nuo tilanteet on opettaneet mua oikeesti puolustamaan itseäni, kukaan muu ei tee sitä mun puolesta. Ja nimenomaan mä saan ihmiset edes hetkeksi ajattelemaan mitä ovat sanoneet, tai sitten en.. Mutta silti, en ikinä enää antaisi toisen jyrätä ylitseni, ikinä. Näin vanhempana on tullut todella harvoin rasistisia ihmisiä vastaan, mikä on erittäin hyvä. Mut nykyisen hallituskauden aikana asiat on pikkasen muuttuneet. On todella huolestuttavaa, kun sotien takia pakolaisia on tullu enemmän Suomeen ja ympäri Eurooppaa. Se, miten jotkut suomalaiset ovat reagoineet hyvin negatiivisesti ja ikäänkuin kuitaten, ettei ole meidän ongelma, ei ole meidän asiamme. Ja kuinka lööpit ovat pröystäilleet siitä, että suurin osa pakolaisista on tyytymättömiä elintasopakolaisia. Se on kamalinta, että mun on pitänyt alkaa miettimään mitä tarkalleen aion/uskallan sanoa, kun joku heittää jotain rasistista juttua julkisilla paikoilla. Ja se järkyttää myös, että joka kerta kun menen bussiin, valmistaudun henkisesti siihen, että joku saattaa hyökätä verbaalisesti mun kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Se on kuluttavaa.


Käytkö töissä/opiskeletko?

L: Töitä teen tällä hetkellä kaupallisella alalla, joka ei kuitenkaan vastaa ihan täysin koulutustasoani. Mutta olen siihen tyytyväinen, myöhemmässä vaiheessa mulla olisi halu lähteä opiskelemaan vielä lääketiedettä.

K: Olen opintovapaalla, luen pääsykokeisiin. 


Ovatko taustasi vaikuttaneet millään tavoin ihmissuhteisiisi? Jos ovat, niin miten?

L: Tähän kysymykseen joudun valitettavasti vastaamaan kyllä. Niin ystävyyssuhteiden kuin parisuhteenkin rakentamiselle on taustani olleet hyvinkin suurta roolia vetäviä. Niin, että olen joutunut vakuuttelemaan ihmisille hyvinkin paljon asioita ja tekemään tuplamäärän työtä sen eteen, että saan rakennettua tuon luottamuksen sillan heihin ja rikottua nuo ennakkoasenteet.

K: Ihmissuhteet parisuhteen kannalta on ollut nuorempana vähän arkaluontoinen asia. Nuorempana ajattelin, etten kelpaisi tällaisenaan kenellekään. Silloin vahvasti oli sellainen mielikuva, että ne kauneusihanteet täyttävät naiset saisivat kumppaneita ja meille ulkopuolisille se olisi hankalaa. Nuorempana kukaan ei suoranaisesti sanonut, että kelpaan tällaisena. Että olen kaunis ja hyvä tyyppi. Oletin, etten ole haluttava jos en vastaa länsimaisia kauneusihanteita. Muistan, kuinka nuorempana halusin ja haaveilin siitä, että minulla olisi vaaleampi iho, siniset silmät ja vaaleat hiukset.                        Meidän perheessä oli vaikea puhua tunteista, ja on edelleenkin. Seurustelin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana (täytän tosiaan piakkoin 21). Se suhde oli ihana. Hän oli ihana, ja on edelleenkin. Suhde ei kestänyt kauaa erinäisistä syistä, mutta se opetti todella paljon. Se opetti mm. omista hyvistä ja huonoista puolista.


SUURI KIITOS HAASTATELTAVILLE! :) 

Mä tässä jatkan sairastamista, oon la-aamusta asti ollut kuumeessa. Huomenna olis soiteltava lääkäriin.