Haastattelin tätäkin (tai no näitäkin, koska teen tästä aiheesta kaksi postausta) varten paria ihmistä. Tässä nyt osa 1. Ensin pieni alustus siitä, mitä aegoromanttisuus tarkoittaa.
"Aegoromantic (formerly known as autochorisromantic) is a romantic orientation on the aromantic spectrum in which one enjoys the idea of romance, but does not experience romantic attraction and does not want to participate in romantic activities. An aegoromantic person might enjoy consuming romantic content or have romantic fantasies, but be uninterested in romance when it involves themselves. It is associated with a disconnect between the aegoromantic person and their romantic target or fantasy."
Sitten itse haastatteluun. En valitettavasti montaa kysymystä keksinyt, koska tää oli itellekin uusi termi/aihe.
Mitä aegoromanttisuus sulle henk.koht. merkitsee?
Aegoromanttisuus on aromanttisuuden alakategoria eli osa aromanttisuuden kirjoa. "Ego" viittaa minään, ja aego (myös: anego) tarkoittaa siis kirjaimellisesti "ei-minä". Aegoromanttisuus merkitsee minulle sitä, että rakastan ajatusta romantiikasta mutta vain silloin, kun se on kokonaan etäännytetty minusta itsestäni. Rakastan romantiikkaa niinkin paljon, että nykyisin luen yksinomaan romanttista kirjallisuutta. En silti kykene itse tuntemaan romanttista vetovoimaa, ja romanttisiksi tulkittavat tosielämän tilanteet herättävät minussa suorastaan inhonväreitä.
Milloin/miten huomasit olevas aegoromanttinen?
Olen aromanttisuuden kirjon lisäksi myös aseksuaalisuuden kirjolla. Kummankin ymmärtämiseen meni kuitenkin pitkä aika, koska minulla oli sekä romanttisia että seksuaalisia kuvitelmia. Yritin nuorempana seurustella, mutta ne yritykset kuivuivat nopeasti kasaan. Kun tapasin jonkun netissä ja suhde oli vielä etätasolla, olin tuntevinani intensiivisiä romanttisia ja seksuaalisia tunteita, mutta ne haihtuivat nopeasti tapaamisen jälkeen ja kumppaniehdokkaat alkoivat tuntua päivä päivältä vastenmielisemmiltä. Olin oikeastaan ihastuneempi ihastumisen tunteeseen kuin niihin oikeisiin ihmisiin.
Luulin, etten vain ollut tavannut kuuluisaa "sitä oikeaa", jonka kanssa haluaisin sekä romanttisen että seksuaalisen suhteen. Törmäsin joskus teininä aseksuaalisuuden käsitteeseen ensimmäisen kerran, mutta en kokenut olevani aseksuaali - minullahan oli vaikka mitä seksuaalisia kuvitelmiakin! Aromanttisuuden käsitettä en silloin muista kuulleeni, mutta jos olisin, olisin kieltänyt sen vielä vahvemmin. Minähän elin romanttisissa haaveissa päivät pitkät! Rehellisesti sanoen minua säälitti ajatuskin sellaisista ihmisistä, jotka eivät pääsisi kokemaan seksiä ja romantiikkaa.
Aseksuaalisuuteni ymmärsin vasta, kun noin 28-vuotiaana eli viitisen vuotta sitten löysin aegoseksuaalisuuden käsitteen. Se selitti sen, miksi seksuaaliset kuvitelmani eivät olleet koskaan sisältäneet ketään todellista ihmistä - mukaan lukien minua itseäni. Kun aloin tarkemmin analysoida niitä, niissä oli melkein kasvottomia ihmisiä, pikemminkin pelkkiä ideoita ja ihanteita kuin kenenkään oikeita piirteitä. Koska romanttisetkin kuvitelmani käsittivät vain fiktiivisiä hahmoja rakastumassa toisiinsa, aloin nopeasti epäillä olevani myös aromanttinen. Googlasin, onko aegoromanttisuuskin olemassa oleva käsite, mutta hakutuloksia ei silloin vielä tullut. Nyttemmin tämäkin käsite on lanseerattu.
"Aegouden" löytäminen oli siis minulle merkittävä hetki. Ensinnäkin ymmärsin viimein, miksi en ollut koskaan tuntenut vetovoimaa ketään kohtaan, ja saatoin päästää irti "sen oikean" löytämisen illuusiosta. Ihan noin vain se ei tosin käynyt, vaan kävin läpi pitkän surutyön; enhän koskaan pääsisi itse elämään omia rakkaita kuvitelmiani (tai teknisesti pääsisin, mutta tajusin viimein, etten sitä oikeasti haluaisi). Toisekseen aukikirjoitetut aegoseksuaalisuuden ja sittemmin aegoromanttisuuden määritelmät vahvistivat minulle, että kyllä, minä voin ja saan sanoa olevani aromanttinen ja aseksuaali, vaikka olen haaveillut romantiikasta ja seksistä. Minulla oli siis uusi yhteisö, johon saatoin tuntea kuuluvani.
Vaikka aegouden kokemus on ollut merkittävä osa matkaani, nykyisin idenfioidun useimmiten "vain" aromanttiseksi aseksuaaliksi, en niinkään aegoksi. Seksuaaliset kuvitelmani ovat nimittäin harventuneet harvenemistaan, ja useimmiten skippaan lukemieni kirjojenkin seksikohdat (joita romanttisessa kirjallisuudessa on varsin tiheässä!). Siksi aegoseksuaalisuus ei tunnu niin merkittävältä identiteetiltä kuin muutama vuosi sitten, ja ehkä samasta syystä itseä ei tule juuri aegoromanttisenakaan ajateltua, vaikka romantiikkaa edelleen rakastankin. Aina välillä olen katsellut, onko määritelty jotakin aromanttisuuden tai aseksuaalisuuden alakategoriaa, joka sopisi itselle jopa vielä paremmin. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että vaikka itseä kuvaavien määrittelyjen löytäminen oli tietyssä etsikkovaiheessa todella merkittävä hetki, tunnen itseni tarpeeksi hyvin ilmankin.
]]>
